Luin tuoss muutama päivä sitten Lindsay's Diaries blogista monia kovasti ahdistavasta asiasta, nimittäin asumisesta eri paikkakunnalla rakkaansa kanssa. Ajattelinkin nyt hiukan raottaa minun ja mieheni tilannetta. Ehkä joku saa tästä hiukkasen toivoa ja uskoa siihen, että erossa asuminen ei välttämättä ole maailmanloppu.

Minä ja aviopuolisoni eli tuttavallisemmin mieheni olemme olleet erossa lähes kaikki arkipäivät jo vuodesta 2007 asti. Toisin sanoen käytännössä koko suhteemme ajan. Tämä tarkoittanee näin tarkemmin pohdittuna sitä, että suhteemme on ollut jo hyvin pitkään kaukosuhde. Itse asiassa tajusin tämän vasta muutama vuosi sitten, taidan siis olla aikamoinen blondi :) Noh todellisuudessa en vain ollut koskaan ajatellut asiaa tarkemmin ja näin ollen en myöskään ollut määritellyt suhdettamme mihinkään lokeroon, kuten tuohon kaukosuhteet. Tämä on ehkä ollut ihan hyväkin asia, sillä termi kaukosuhde tuntuu sisältävän hyvinkin negatiivisen latauksen.
Minä sanoisinkin että avain eri paikkakunnilla asumiseen on siinä ettei tee siitä itselleen liian suurta ongelmaa ja opettelee keksimään myös kivoja juttuja yksinäiseen arkeen. Erossa ollessamme teemme kumpikin itsellemme mieluisia asioita, mikä tekee yksin vietetystä ajasta mieluisaa. Esimerkiksi minä arskartelen, käyn salilla ja vietän aikaani ystävieni kanssa arkisin. Tämän lisäksi pyrimme myös tekemään niin koulu- kuin myös työtehtävämme arkipäivinä, jotta viikonlopuisin voimme viettää aikamme yhdessä ilman häiriöitä. Näillä eväillä meillä on pitkälti pärjätty ja näiden vuosien aikana mieheni on kosinut minua ja menimme jopa naimisiin.
Erossa asuminen voikin loppujen lopuksi lähentää suhdetta, sekä sen kautta helposti ymmärtää kuinka paljon toisesta välittää. Kuitenkaan erossa asumisen ei tarvitse tarkoittaa sitä, että kummallakin on oma asuntoa. Pikemminkin suosittelisin omasta kokemuksestani tekemään kummallakin paikkakunnalla sijaitsevista asunnoista yhteisiä koteja. Tällä tavoin matkustamisesta ja toisen luona oleilusta ei tule riitaa. Lisäksi uuteen paikkakuntaan tutustuminen yhdessä on huomattavasti mukavampaa kuin yksin.
Riidat ja riitely ovat todellisuutta ja osa arkea myös erossa asuvilla pareilla. Välillä voi tuntua todella turhauttavalta riidellä silloin kun vietetään sitä vähäistä yhteistä aikaa. Kuitenkin tämäkin on vain osa parisuhdetta ja vaikka kuinka turhauttaisi kuluttaa aikaa riitelyyn, toisinaan sitä on vain pakko päästellä höyryjä (ainakin minun tapauksessa). Muutoin pienistä asioista voi kehittyä valtavia patoutumia, joiden purkautuminen puolestaan voi olla vielä ongelmallisempaa. Kuitenkin suosittelen myös kuuntelemaan toista ja miettimään mitä voisi tehdä itsekin toisin. Tällä tavoin keskustelemalla ja kuuntelemalla voidaan riitoja välttää ja kompromissit kummankin suunnalta kuuluvat tasapainoiseen suhteeseen.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti