Eli asunto asialla jatketaan ja asuntoon liittyviä postauksia on varmasti luvasssa reilusti lisää tämän kevään aikana. Tosin toivottavasti hiljalleen nämä postaukset käsittelevät uuden asunnon sisustusta ja pientä pinta remonttia. Noh nyt kuitenkin keräsin pienen listan asioista joihin kannattaa kiinnittää huomiota asunto näytössä (osto ja jopa vuokraus aikeissa) ja mitä kannattaa muistaa kysyä.
Tulevat remontit on hyvä selvittää ettei tule mitään yllätyksiä ja sitä sitten osaa varautua niin henkisesti kuin myös rahallisesti asiaan. Tämän lisäksi on hyvä tehdä itsellensä selväksi perus remonttien aikajänne (esim. putkiremontti tehdään usein noin 40 vuoden välein) ja niiden kustannukset (putkisto saneeraus voi maksaa jopa 800 euroa neliöltä tai enemmänkin). Tämä on lähinnä sen takia ettei yllätyksiä myöskään tule kalliiden remonttien osalta muutamien vuosien päästä.
Tuhohyönteisten esiintyminen, eli onko asunnossa tai taloyhtiössä tavattu tuhohyönteisiä ja mikäli on niin milloin ja minkä sorttisia. Tätä ei monesti tule edes ajatelleeksi, mutta voin kokemuksesta sanoa että tulee todella huijattu olo kun asunnosta löytyy pieniä tuholaisia ja taloyhtiössä on ollut hyvinkin tiedossa kyseinen ongelma. Siispä pienellä kysymyksellä saa tiedon tähän ikävään ongelmaan ja sitten päätös jää sinulle itsellesi.
Mittanauha ja mittaaminen, siispä koskaan ei ole huono asia ottaa mittanauhaa mukaan asuntonäyttöön. Varsinkin jos sinulla on jokin huonekkalu jonka ehdottomasti haluat mukaan uuteen asuntoon, on hyvä jo heti alkuun varmistaa mahtuuko kyseinen huonekalu kohteeseen vai pitääkö jommasta kummasta luopua. Silmämääräinen arvio on aina silmämääräinen eli pieleen voi mennä ja pahasti.
Pistorasioiden paikat, tämä on helppo varmistaa mikäli asunto on tyhjillään, muutoin se voikin olla sitten hankalaa. Omasta kokemuksesta voin sanoa että monissa vanhoissa taloissa saattaa olla jopa vain yksi pistorasia huoneessa, mikä puolestaan saattaa hankaloittaa elämää kun pitäisi ladata yhtä sun toista laitetta ja saada vielä telkkari, musiikkisoitin ja pöytävalo samaan pistorasiaan. Sähkömiehen tilaaminen onkin sitten puolestaan aika kallista puuhaa, joten jollei muutoin ole sähköjen uusinta suunnitteilla ei tämä ole mielekäs vaihtoehto.
Muistiinpano välineet on hyvä olla mukana, sillä näytössä voi ilmetä jotain oleellista minkä haluat muistaa. Kännykkä on erinomainen muistiinpanoja varten, näin et hukkaa tarpeellisia tietoja ja ne ovat saatavilla tarpeen tullen.
Kamera ja kuvien ottaminen, varsinkin sellaisista asioista/ huoneista, joista asunnon välitys sivuilla ei ole kuvia. Muista kuitenkin kysyä lupa kuvaamiseen! Varsinkin silloin kun asunnossa edelleen asutaan, saatetaan kuvaaminen kieltää.
Näiden lisäksi on hyvä pohtia pintojen uusinta tarpeita, sillä ei se maalipurkki ole ilmainen, vaan yhden huoneen maalaus saattaa hyvinkin kustantaa 100 euroa. Tapeteista puolestaan hinnat ovat sitäkin korkeammat (ainakin aina ne tapetit joista minä kiinnostun tuntuvat maksavan aikalailla). Lisäksi on hyvä muistaa, että keittiöremontti sekä kylpyhuone remontti ovat niitä kalleimpia kodin remonteista. Yhteen tilaan voi hyvinkin upota enemmänkin kuin 10 000 euroa. Niin ja vielä muistutuksena 1920-1990 luvuilla uusituissa/rekennetuissa kylpyhuoneissa saattaa esiintyä aspestia kaakeleiden samoissa, mikä on hyvin kallis (ammattilaisten suorittama) operaatio.
Toivottavasti näistä vinkeistä on jollekin hyötyä asunnon etsintä projektissa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti